www.epmuisto.fi

ETELÄ-POHJANMAAN

SOTAMUISTOMERKIT

Teloitettujen punaisten muistomerkki Nurmo

Loading...

Seinäjoen asemalla vaunuun suljetut vangit kuljetettiin ratapihan vetopäivystäjällä Nurmon puolelle, juna pysäytettiin ja vangit vietiin Paukanevalle ammuttaviksi. Mikä oli vainajien kohtalo sen jälkeen?


Marraskuussa 1918 kokkolalaisten teloitettujen omaiset pyysivät Nurmon kunnallislautakunnalta, että Nurmon kunta laittaisi heidät kirkkomaahan.

Omaisten mukaan Kokkola maksaisi kulut, mutta koska virallista päätöstä ei ollut, Kunnallislautakunta ei suostunut pyyntöön. ”Aao henkilöt oli tuotu Paukanevalle ilman kenen lupaa ja tietämättä ja haudattu.”

(Kunnallislautakunnan pöytäkirja 20.11.1918)


Kielteisen päätöksen seurauksena kokkolalaiset tulivat itse hakemaan omaisiaan ja yön pimeydessä kaivoivat heidät suohaudasta jo vuonna 1918.


Seinäjoen työväenyhdistyksen 50-vuotishistoriikin mukaan ”v. 1944 vattiin viranomaisten määräyksestä Paukanevalle ammuttujen haudat ja löytyi niistä vielä 19 vainajaa, jotka tuntemattomina haudattiin Nurmon hautausmaahan.”


Kouralainen työmies ja kylärunoilija Niilo Lepänhaara kertoo kirjoituksessaan Muistelmia syksyltä 1944 asiasta näin:

”Kuljimme kyseisenä syksynä täältä Nurmon Kourasta maantietöissä Nurmon Kirkolla. Eräänä syksyisenä aamuna seisoi Nurmossa tienristeyksessä haudankaivaja Mäki, kutsuen meitä puheilleen. Mäellä oli sellainen asia, että meistä pitäisi kolme miestä lähteä hänen mukaansa kaivamaan Paukanevalla vuonna 1918 ammuttujen ruumiit ylös. Olimme vähän ällistyneitä, sillä se ei ollut mikään miellyttävä työkohde. Niinpä sitten nostettiin lapiot ja talikot olalle ja lähdettiin kävelemään kohti Paukanevan suohautoja.

Emme tienneet missä haudat olivat, mutta eräs pehkutehtaalla töissä ollut vanhempi mies johdatti meidät paikalle. Siellä oli kaksi syvennystä lähellä toisiaan. Toisen päällä oli harmaa sammaloitunut puinen risti. Niinpä vaan heitettiin reput pois selästä ja ryhdyttiin kaivamaan ensimmäistä hautaa.”

Kolme päivää työ kesti. Lepänhaara kirjoittaa, että ”Tämä kaivaminen tehtiin aivan hiljaisuudessa siitä mitään puhumatta.” Kaivajat tutkivat vainajien taskut: ”Jonkun taskussa oli kamferitippapullo, toisella taas piippu, mutta useasti olivat taskut tyhjät. Emme etsineet aarteita, toivoimme löytävämme jonkun kirjelappusen jossa olisi kenties nimi.”


Lepänhaaran isä oli ollut töissä leipomossa Seinäjoella vuonna 1918. ”Hän oli kuullut seuraavan jutun, jonka hän sitten kertoi kotona. Teloitettujen joukossa oli ollut 14-vuotias poika, joka oli kotoisin Ähtäristä. Hän oli ollut herrojen kyytipoikana, hevosilla kun tuolloin kuljettiin. Herrat olivat puhuneet asioita, sellaisiakin, joita poika oli kuullut. Lapsellisuudessaan kertoi poika kuulemiaan kylällä. Sen johdosta lähetettiin poika Seinäjoelle ammuttavaksi, sillä kuolleet eivät puhu.” Poika löytyi kahden miehen välistä.


Seinäjoen Piirisairaalasta oli tuotu paikalle 18 valkoista arkkua. ”Nurmon kirkonkylästä kutsuttiin paikalle hevosmiehiä, jotka kuljettivat arkut Nurmon kirkon tapulin eteen. Siitä ne kannettiin tapulin tilavaan alaosaan

päällekkäin odottamaan laillista hautausta. Sen jälkeen loimme suuren haudan kirkon kalmistoon, johon kannoimme vieri viereen vainajamme.Siellä ne nyt lepäävät ruohottuneen kummun alla, kivinen muistopaasi merkkinä siitä, että hekin ovat joskus olleet ja eläneet ihmisinä yhteiskunnassa.”


Työväenyhdistyksen 50-vuotishistoriikissa vuonna 1952 todetaan myös, että Paukanevalla ammutuista noin 20 omaiset ovat kaivaneet sodan jälkeen omaisensa ja kuljettaneet ne kotikuntiensa hautausmaihin.


Jos se pitää paikkansa, Paukanevassa olisi ollut kaiken kaikkiaan jopa 38 vainajaa. 9 vainajaa haettiin Kokkolaan jo 1918, ja vuonna 1944 18 vainajaa haudattiin Nurmon kirkkomaahan, niiden lisäksi omaiset olisivat siis hakeneet 11 vainajaa vuosien 1918 ja 1944 välillä. Lepänhaara kertoo,  että ”haudoista oli jo ennen meitä kaivettu lähiomaisten toimesta joku ruumis, lukumäärää en tiedä.”


Vuonna 1919 annetussa kertomuksessa kansalaissodan tapahtumista Seinäjoen kunnassa mainitaan vain 27 Paukanevalla tapahtunutta teloitusta. Erään lähteen mukaan Nurmoon haudattiin 19 vainajaa, Lepänhaara puhuu 18 arkusta, muistokivessä on hakattuna 21 ristiä. Mikä on totuus ja todellinen lukumäärä, se ei selvinne koskaan.


Leipomotyöntekijä Ammesmäki, sekatyömiehet Laukkonen, Masalin, Ruuska, Tanttinen ja Vestt, räätäli Saukko, nahkurityöntekijä Suomela, kivityömies Wirta ja työläisnainen Hilma Toivola ovat todistettavasti levänneet Paukanevassa, mutta tuskin koskaan selviää kaikkien tälle nevalle teloitettujen nimet.


Lepänhaara kirjoittaa: ”Kävellessämme työpaikalle syysaamun hämärässä, me jo kaukaa erotimme mustat korpit, jotka olivat asettuneet riviin arkkujen kannelle. Siitä ne kuitenkin lehahtivat lentoon meidän niitä lähestyessä. Tuuli suhisi pienissä suomännyissä, siinä oli jotain surullista.”


Männyt ovat kasvaneet, kuunnellaan pieni hetki niiden suhinaa ja suodaan ajatus niin tunnetuille kuin tunnistamattomillekin vainajille. Seinäjoen asemalla vaunuun suljetut vangit kuljetettiin ratapihan vetopäivystäjällä Nurmon puolelle, juna pysäytettiin ja vangit vietiin Paukanevalle ammuttaviksi. Mikä oli vainajien kohtalo sen jälkeen?


(Teksti: Leena Riikilä)

 Punaista graniittia olevassa muistomerkissä on kuvattuna soihtua pitelevä käsivarsi, aurinko sekä 21 pientä ristiä. Teksti: "1918 VAKAUMUKSENSA PUOLESTA HENKENSÄ ANTANEET".

Muita tietoja Nurmon hautausmaan yhteishaudassa lepää 21 Paukanevan suohaudasta vuonna 1944 nostettua työläistä ja torpparia. Muut Paukanevalle vuonna 1918 teloitetut on siirretty mm. Kokkolan ja Ähtärin hautausmaan joukkohautoihin.