Lapuan voitokas taistelu käytiin Suomen sodan aikana 14.7.1808. Ränkimäellä oli venäläinen tykistöasema, ja ympäröivä Liuhtarin kylä paloi taistelun tiimellyksessä.

Pian taistelun jälkeen pystytettiin taistelukentälle muistoksi luonnonkivi, mutta varsinaisen ”kiviristin” hankki myöhemmin Seinäjoen Östermyran kartanon patruuna G. A. Wasastjerna.

 Tukholmassa valettu patsas juuttui kuitenkin tulliin venäläisten viranomaisten kiellettyä sen luovuttamisen.

Muistomerkki lojui jo roskien joukossa, kun se haettiin Turusta salaa ja tuotiin Lapualle. Taistelun muistopäivänä 14.7.1864 vietettiin Lapualla suurta paljastusjuhlaa.

Esivalta ei tällaisesta Ruotsin voiton muistelemisesta pitänyt, eikä tämän jälkeen varsinaisia Lapuan Päiviä ei järjestettykään, kunnes vuonna 1902 kirkonkylän, Hellanmaan ja Haapakosken nuorisoseurat, Lapuan aittiusyhdistys, naisyhdistys ja maanviljelysyhdistys päättivät yhdessä järjestää opettavaista ohjelmaa sisältävän juhlan juuri Lapuan taistelun muistopäivänä. Tarkoituksena oli, että tästä vuosittaisesta tilaisuudesta muodostuisi uusi palvelusväen vapaapäivä ja entinen mikkelimaanantai juopotteluineen jäisi

unohduksiin.

14.7.08 Lapua II (taistelu)  

 Osapuolet

Ruotsi: Eversti von Döbeln; Ehrnrooth; KarJääk, SavR, SavJääkR, PorR, UudmJääkP, STR

Venäjä: Kenraaliluutnantti Rajevski;

Kun tiedustelu oli selvittänyt, että venäläiset olivat vetäytyneet Vaasasta ja ryhmittyneet puolustukseen Lapuan kirkonkylään, Uusikaarlepyyssä olevat joukot saivat käskyn lähteä liikkeelle. Heinäkuun 11. päivänä armeija aloitti marssinsa kohti Lapuaa. Esteittä armeija saapui 13. päivänä Kauhavalle, joka on Lapualta noin 15 km päässä. Etäisyys venäläisten etuvartioihin ei ollut suuri. Aikaisin 14. päivänä Karjalan Jääkärit lähetettiin ajamaan nuo etuvartiot tiehensä, mutta tulivatkin itse torjutuiksi. Savon Jääkäreillä oli parempi onni. Koko armeija kenraalimajuri Adlercreutzin johdolla lähti liikkeelle ja eteni marssien tietä myöten, kun urheat Savon Jääkärit ajoivat sitkeästi viivyttäviä ja jatkuvasti tulittavia vihollisen etuvartioita edellään. Kun jääkärit tulivat metsänrajaan, mistä tie laskeutuu Lapuan viljapelloille, he lopettivat etenemisensä ja takaa-ajetut venäläiset syöksyivät kasvavien ruiskorsien sekaan.

Venäläiset olivat asemissa Lapuan kylässä ja Kuortaneen tiellä. Sieltä heidän tykistönsä pystyi tulittamaan koko peltoa, jonka poikki suomalaisten oli edettävä. Venäläisillä oli esteettömät vetäytymistiet niin Kuortaneelle, Vaasaan, kuin Ilmajoellekin. Luonnollisin valinta olisi Kuortane, josta he odottivat huoltokuljetuksiaan ja saapuvia vahvistuksiaan.

Metsänrajassa mäellä suomalainen armeija pysähtyi. Prikaatinkomentaja von Döbeln sai käskyn aloittaa Porin Rykmentin kanssa hyökkäyksen ja edetä 3. ja 4.Prikaatin ohi. Ne olivat marssiessa olleet edellä. Kun hyökkäyskolonna eteni metsän suojasta, sitä vastaan suuntautui vahva tulitus vihollisen tykistön ja ruispeltoon kätkeytyneiden jääkäreiden toimesta. Everstiluutnantin Pataljoona, joka eteni kärjessä, kärsi erityisesti jääkäreiden tulituksesta. Henkipataljoona eteni seuraavana. Von Döbeln käski 1.Jääkärikomppanian ajaa kiusalliset venäläiset jääkärit tiehensä. Porilaiset jääkärit ryhmittyivät avoriviin ja heittäytyivät ruispeltoon ryömien venäläisten peltoon polkemissa urissa. Suomalaisten jääkäreiden tulituksessa hajallaan olevat venäläiset vetäytyivät ja peltoalue onnistuttiin puhdistamaan.

Von Döbelnin hyökkäys käskettiin pysähtymään ja joukkoja suojautumaan ruispeltoon. Joukot heittäytyivät ojiin ja maahan pitkin tietä. Turhautumista ojassa makailuun alkoi ilmetä. Juuri näihin paikkoihin vihollisen tykistön kartessiammusten raehaulit iskivät. Suomalaisten tykistö ei onnistunut vaientamaan vihollisen tykistöä. Lapuan pellot näyttivät olevan tulessa ja paksun savun peitossa. Eräs reserviosasto oli lähetetty kiertämään vihollisen oikean sivustan taakse. Se lienee ollut syynä pysähtymiskäskyyn.

Ruispellossa makaillut Porin Rykmentin 1.Jääkärikomppania ei pidempää totellut käskyä olla paikallaan vihollisen raehaulitulituksessa, vaan upseerineuvottelun jälkeen ryntäsi hyökkäykseen. Matkaa vihollisasemiin oli 600-700 metriä. Rynnäkköhuudoin joukko syöksyi Lapuan kylään. Rynnäkön aikana venäläiset ehtivät ampua vain kerran raehaulilatauksella ennenkuin suomalaisjoukko jo oli kylän rakennuksien suojassa. Suomalaiset olivat nyt kylän itäosassa, josta venäläinen vetäytyi, vetäen pois myös kyseisen raehaulilatauksen ampuneen tykkinsä. Vetäytyessään vihollinen tulitti käsiaseillaan kaikenaikaa. Myös suomalaiset koko ajan ampuivat pakenevien perään.

Toinen ja kolmas von Döbelnin komennossa ollut pataljoona pääsi sillan yli Lapuanjoen eteläpuolelle. Ensimmäinen Jääkärikomppania sai kaksi komppaniaa vahvennukseksi. Venäläiset olivat vetäytyessään sytyttäneet Liuhtarin kylän palamaan ja alue piti kiertää. Kun suomalaiset jääkärit kierron jälkeen palasivat tielle, ei venäläisiä näkynyt enää missään. Venäläiset olivat vetäytyneet läheisen suon poikki ja välttäneet maantien. Porilaiset jääkärit alistettiin reservijoukoista irroitetun eversti Gripenbergin komentoon. Joukko oli edennytnyt peltoaukean itäreunaan, metsämäelle ja jatkoivat, kunnes kohtasivat pakenevan vihollisen, joka käänsi rintamasuuntansa ja aloitti kiivaan tykistötulen. Omaa tykistöä ei saatu palavan kylän vuoksi paikalle. Suomalaiset yrittivät koukkausta molempien sivustojen kautta, mutta vihollinen vetäytyi ja taistelu laantui. Venäläiset oli lyöty. Suomalaiset saivat näin vallattua tärkeän tienristeyksen.

Lapuan taistelukenttä jäi suomalaisten haltuun. Vihollisen yhteydet hallussaan oleviin rannikkokaupunkeihin ja Turussa olevaan esikuntaan katkaistiin. Vihollinen vetäytyi Kuortaneen suuntaan ja ryhmittyi puolustukseen Salmille.

Tappiot 

RUOTSI:  Kaatui 4+21, haavoittui 12+121, jäi vangiksi 11    

 VENÄJÄ: Kaatui Useita, haavoittui n. 150, jäi vangiksi n. 50

Katso video Lapuan taistelun kulusta Ylen Elävän arkiston sivuilta

Lapuan "Kiviristi" on lakeuden vanha pyhiinvaelluspaikka Kiviristin lukion vieressä.

Vuonna 1808 Lapuan taistelun muistoksi pystytettiin graniittijalustalle valurautainen

muistomerkki taistelun vuosiipäivänä 14.71864. Kiviristin goottilaistyylinen ristiksi huipentuva valurautataulu valmistettiin Tukholmassa, mutta se saatiin pystytelyksi nykyiselle paikalleen vasta vuosia valmistumisen jälkeen, koska venäläismieliset tullimiehet viivyttivät sitä Turun tullikarnarin pihassa. Taistelutantereelle, ns. Murhakorpeen, oli jo heti taistelun jälkeen nostettu aseveljien toimesta kivi muistoksi sille paikalle, missä luutnantti Blum kaatui tykinkuulasta, kun hän oli noussut aidalle tähystelemään vihollisia.