www.epmuisto.fi

ETELÄ-POHJANMAAN

SOTAMUISTOMERKIT

1939-1940 talvisodan sankarien muistomerkki Soini

Loading...

Sijainti

 Sodissa 1939-1945 paikkakunnalle haudattujen  luettelo

RYNNÄKÖN JÄLKEEN


He ryntäsivät äsken

kuin myrsky  ukkonen.

Nyt turhaan kysyn käsken,

niin turhaan, tiedän sen:

he kaatuneet on lakoon

ja jääneet syliin yön,

kuin suistuneet ois vakoon

he kesken peltotyön.


Viel’ äsken vieretyksin

päin syötiin, tulta päin;

nyt yksin olen, yksin -

te menneet, minä jäin.

Nyt seison keskellänne

kuin toinen niittomies,

mun jäätävä on tänne -

vain huomiseen kenties.


Sain haavan - vähät tuosta,

jos haavaa muut’ ei ois:

se saakoon tyhjiin juosta,

jos vain se levon tois.

Mut teidät tuleen johdin,

tuleen ja kuolemaan -

sen vastatako tohdin,

sen anteeksiko saan?


Mut kuinka, mitä kuulin?

kuin kuolleet äänen sais,

kuin huokuvaisin huulin

mua vainaat lohduttais:

On hyvä meidän olla,

pois verikyyneleet;

me nukumme vainiolla,

jost’ emme luopuneet.


Et tehnyt, mitä tahdoit,

vaan minkä määräks sait,

niin vähän itse mahdoit,

sua johti julmat lait.

Mut korkeammat voimat

sun kanssas taistelee;

pois heitä tuntos soimat

ja työmme loppuun tee.»


Noin kaatuneet ne haastaa,

ja taas on hiljaisuus.

Mua vaikka tuska raastaa,

ei viha, katkeruus;

mut tahtoni on jäästä,

ja teille vannon sen:

en henkeäni säästä,

en vaaksaa väisty, en.


Runokokoelmasta ”Kiirastuli”, Yrjö Jylhä.

Koukunniemen taistelu oli ensimmäinen suomalaisten suurempi vastaisku. Venäläiset olivat saaneet Taipaleenjoen pohjoispuolelle siirrettyä ainakin rykmentin verran joukkoja ja suomalaisilla oli vastahyökkäyshetkellä käytettävissään vain vajaa pataljoona. 3./JR 30 viipyi vielä marssilla. 1. pataljoona oli väsynyt pitkästä marssista jäisellä sekä pimeällä tiellä ja sen komentajalle, majuri Sohlolle, ei oltu saatu tarkka kuvaa tilanteesta.

Pataljoonan keskitettyä hyökkäystä ei saatu aikaan, koska komppaniat saapuivat perille eri aikoina. Hyökkäys lähti kuitenkin hyvin käyntiin ja Sohlon pataljoona eteni pari kilometriä. Jylhän komppania eteni lähelle Suvannon rantaa ja ylitti pääpuolustuslinjan sekä hyökkäysvaunuesteen ja jatkoi avomuodostelmana kohti Koukunniemen kärkeä. Yö oli säkkipimeä ja Jylhän komppanian edettyä Läämäen peltoalueen reunaan, palava talo tai riihi valaisi aukeamaa. Ilmeisesti kranaatit olivat sytyttäneet rakennuksen palamaan. Jylhän komppanian edetessä aukealle ja tulittaessa taloa ja riiheä, sieltä joku huusi: ”Älkää ampuko, täällä on suomalaisia”. Ylitettäessä peltoaukeaa, matkan puolivälissä alkoi tulitus. Kummaltakin puolelta etuviistosta ampuivat konekiväärit, riihen ullakolla oli pikakivääri ja muut kevyemmät aseet yhtyivät tulitukseen. Jylhän 1. joukkue oli mennyt ansaan ja oli erittäin vaikea mennä minnekään suojaan. Pellolla oli kuitenkin poikittaissuuntaisia kiviaitoja ja ojia, joiden taakse yritettiin päästä suojaan. Läämäellä oli sijainnut suomalaisten tukikohta, mutta se oli vedetty pois jo aikaisemmin ja pataljoonan komentaja oli näin saanut väärää, tuhoisaa tietoa.  


Taistelut jatkuivat rajuina ja joukkueittain yritettiin päästä eteenpäin. Yön aikana Läämäen taloryhmä saatiin puhdistetuksi vihollisista, mutta hyökkäys jatkui. Vähitellen selvisi, että vastassa olikin kokonainen venäläinen rykmentti, ehkä enemmänkin. Tämän jälkeen pataljoonan komentaja antoi käskyn vetäytymisestä ja peräännyttiin takaisin pääpuolustuslinjalle.

Yö oli ollut erittäin raskas ja tappiollinen. Kaatuneina ja haavoittuneina pataljoona menetti yli 80 miestä. Soinin komppaniasta kaatui 22 miestä, joista 21 oli soinilaisia. Ensimmäinen tulikaste oli ollut todella kova.


Koukunniemen vastaiskussa 7.12.1939 kaatuivat Yrjö Jylhän komppaniasta seuraavat soinilaiset:

Eteläaho Onni Armas, Haapala Toivo Johannes, Hautala Veikko Armas, Jousmäki Martti, Kirkkomäki Uuno Kristian, Kytölä Matti, Marjamäki Vilho, Mäkelä Lauri Johannes, Mäkelä Väinö Johannes, Niemenaho Kalle Viljami, Niemiaho Kalle Edvard,

Nykälä Sulo Aukusti, Patama Anselm, Peltomaa Kalle Vihtori, Raitamäki Vihtori, Rajala Väinö Jalmari, Saariniemi Toivo Johannes, Seppälä Kalle, Sivula Eino Adrian, Välilehto Kalle, Åkerman Martti.

Kapteeni Yrjö Jylhän komppania (2./I/JR 21, alkuaan JR 30) oli 19.2.1940 päässyt Taipaleen umpeensortuneista montuista hetkeksi taakse lepäämään, Pyhäjärven Saaprun kylään, isäni syntymäkylän naapuriin.  

Tilalle tulivat ”posliinipojat” – lyhyen peruskoulutusjakson läpikäyneet rintamakokemusta vailla olevat sotilaat.

 

Maan Turvan järjestämä ikäväntorjuntapartio, tähtinään Lapatossu ja Justiina, esitti ohjelmaa rykmenttiportaan korsussa, jonne pojat ahtautuivat.  Samaan aikaan eturintamalla tuli hätä, ja komppania komennettiin heti vastahyökkäykseen.  

Aku Korhosen ja Siiri Angerkosken kanssa etulinjaan saapunut nuori, tuolloin 21-vuotias laulaja, Tuire Orri (1918-2007) muisti vielä 87-vuotiaana nuo hetket korsussa.


Orri kertoi: - Komppanianpäällikkö Jylhä ei hennonnut kertoa pojille, että lähtö on edessä.  Olisi pojilta mennyt esitys murehtiessa.  Hän antoi miehille tunnin elämää.

Jylhä pyysi, että Tuire Orri laulaisi alkajaisiksi, ja niin tapahtui.  Muiden jatkaessa Orri seisoi verhoissa ja katsoi poikien iloisia, nauravia kasvoja, he elivät täysillä.

  – He eivät tienneet, mikä odotti, mutta minä tiesin, ja surin heidän edestään.


Niin tuli lähtö yöllä 20.2.1940 Terenttilään ”Hiekkakuoppien taisteluihin”.  Jalkamarssi pimeässä kopeloiden, tulijuovien kirjavoittaessa rikottua maisemaa.

Nämä taistelut veivät komppaniasta 25 miestä kaatuneina ja 20 miestä haavoittuneina.  Kaikki kuolivat kansakoulupohjalta, ja useimpien nimet hakattiin graniittipaasiin heidän kotiseurakuntiensa hautausmaille.  

-  Se helsinkiläinen runoilija oli antanut heille tunnin elämää.  Mutta ei enempää.  Vastuun kitkerä taakka lepäsi käskijän harteilla kuin synti, ilman lievennystä ja lohtua.


Hiekkakuopan taisteluissa 21. ja 22. helmikuuta 1940 kaatui, tuhoutui tai katosi JR 21:n riveistä 59 miestä.

Jylhän komppaniasta noissa taisteluissa hiekkakuopilla kaatui 25 miestä.  Saman verran kuin Koukunniemen tulikasteessa 7.12.1939  Lisäksi siis 20 miestä haavoittui.


 Monet heistä olivat nähneet Tuire Orrin laulavan tuona iltana, josta tuli heidän elämänsä viimeinen tai toiseksi viimeinen ilta.

Jylhän komppanian, 2./I/JR 30:n viimeinen soinilainen veteraani, lääkintäkersantti Lauri Laasasenaho kuoli syksyllä 2001.  Häneltä Jylhä kerran kysyi, miten Laasasenaho jaksaa sulkea tuttujen miesten silmiä.  Mies mietti tovin ja vastasi, että siihen tottuu kyllä.  Kiirastuli-kokoelman runon ”Kolme sanaa” esikuvana oli tämä urhea mies.


Åke Heiniö tuli täydennysmiehenä Jylhän komppaniaan juuri helmikuussa 1940, ikää oli 21 vuotta, taistelijan vaatteet olivat omat, mutta kokardi isänmaalta.  – ”Saamani pikakivääri oli vielä [edellisen käyttäjän] veressä”.

Yrjö Jylhä palveli JR 30:n komppanianpäällikkönä, mihin myös soinilaiset kuuluivat.

Jylhän komppanian määrävahvuus sotavalmiustarkastuksessa oli 191 miestä, joista etulinjan taistelijoita oli 156 miestä.  Komppaniasta kaatui Talvisodassa yli 70 miestä ja haavoittuneet (noin 120) mukaan lukien kokonaistappiot olivat miltei sataprosenttiset.  Kaatuneiden, haavoittuneiden ja sairastuneiden (myös mentaalisesti) tilalle saatujen täydennysmiesten myötä komppania ei tietenkään täysin tyhjentynyt Moskovan rauhaan mennessä.  Kovin monta koko ruljanssin läpikäynyttä miestä ei ollut mukana jättämässä jäähyväisiä Kirvesmäelle 13.3.1940.

Koukkiniemen taistelun jätti pysyvät jäljet Yrjö Jylhän mieleen, mitä kuvastaa hyvin hänen kirjoittamansa runo ”Rynnäkön jälkeen”.  Yrjö Jylhä päätti itse päivänsä noin 10 vuotta sotien jälkeen.

Nuutilan kiviaita, Koukkuniemi, Taipale.

Suomen sotahistoriallisen seuran sivuilla.